
Minulle aiemmin tuntematon Mustanparran yskänmikstuura on noussut muutaman yskityn päivän jälkeen arvoon arvaamattomaan. Yskän raastaessa rintaa olin valmis kokeilemaan tätäkin myrkkyä, jota tuttavapiirini suositteli minulle.
Nimenomaan myrkystä on puhe, mistä kertovat sekä punainen kolmiomerkintä että pahuksen vahva maku.
Maku, joka ravistaisi kyllä kuolleenkin henkiin.
Käsittääkseni apteekit sekoittavat itse tämän mikstuuran myynnissä olevat erät. Tästä johtuen kyseistä lääkettä ei ole läheskään kaikissa apteekeissa saatavissa. Osa apteekeista kertoo lopettaneensa tuon sekoituksen valmistuksen jo vuosia sitten. (Ensi kerran asiasta kuullessani veikkasin syyksi EU:n ja Suomen jäykähköä lainsäädäntöä.)
Olin itseasiassa hieman yllättynyt, että omassa lähiapteekissani tuota tavaraa löytyi ihan hyllytavarana. Olisin kuvitellut tuon tuotteen olevan hieman enemmän pienempien paikkakuntien apteekkien tuotteen. Paikkakuntien, joissa luotetaan vielä vanhoihin, hyväksi havaittuihin lääkkeisiin.
Eli ilmeisesti tätä Mustanparran yskänmikstuuraa myydään vain näissä pienien kuntien ja kylien apteekeissa – ja riittävän suuren väestöpohjan alueilla. Riittävän väestöpohjan alueilla – kuten Martinlaaksossa – osasyynä tuotteen ottamiseksi myyntivalikoimaan voi olla muutamakin yhdistetty syy: ikärakenne ja maan sisäinen muutto.
Näissä molemmissa perusajatus on se, että ihmiset, jotka ovat aikanaan kyseiseen troppiin tutustuneet ja kokeneet sen tehokkaaksi suosivat sitä edelleen. Joten tottakai minunkin lähiapteekkini sitä kannattaa myydä jos ihmiset sitä kerran kyselevät ja suostuvat maksamaan 100 millilitran yskänlääkepullosta noin 7 6,31 euroa.
Varsinaisesta tuotteesta voin sanoa vain sen verran, että tuotteen sisältämä kodeiini sekä etanoli aiheuttavat varmasti epämiellyttävän yllätyksen tyhjään mahaan otettuna sekä poliisin suorittamassa puhallusratsiassa. Suosittelen siis noudattamaan annostusohjetta sekä arvioimaan mahdolliset autolla liikkumisen tarpeet. Yleensä varoitusmerkintöjä ei kuitenkaan lääkkeisiin laiteta aivan tilastollisesti merkityksettömien sivuvaikutusten takia.
Mikstuura aiheuttaa puistatuksia ja ravistaa sisuskaluja – mutta yleisenä tuntemuksena itselläni oli, että se toimii. Yskänärsytys väheni ja yskänpuuskat laantuivat kohtuullisen pitkäksi aikaa. Vaikka yskänlääkkeiden tehosta on monia mielipiteitä, niin jos se toimii siten kuin ihminen odottaa, ei tuote voi olla läpeensä huono.
Suosittelen siis ainakin kokeilemaan.
Samankaltaisia kirjoituksia:
- Samankaltaisia kirjoituksia ei löytynyt!